Työ on vienyt Anttia usein suuren rapakon toiselle puolelle mahtavaan USA:han. Tällä kertaa Antti ja Sisu Diaries vierailee Utahissa, Martin Rooneyn vieraana ja osallistuu Training For Warriors -ohjaajien tapaamiseen. Ennen matkaa hän käy kuitenkin tarkistuttamassa lonkkanivelensä tulevaa leikkausta varten.
Antti ja Martin Rooney tuntevat toisensa vuosien takaa ja kova, kamppailulajeihin liittyvä treenaaminen on yhdistänyt miehiä. Onpa Rooney ollut Antin vieraana Suomessakin, jolloin Antti ollut vuorostaan isäntänä ja tutustuttanut hänet Suomen tapoihin, joista Rooneyllä riittää kerrottavaa.
Rooneyn armeijahenkinen Boot Camp on vauhdikas ja kehon rajoja koetteleva ja samalla tutuksi tulee Utahin karun osavaltion kylmät yöt ja aamut sekä tukahduttavan kuumat päivät.
Samalla matkalla Antti käy tutustumassa näyttävään Zionin kansallispuistoon sekä ennen kotiin lähtöä on toki nähtävä myös Vegasin elokuvistakin tutut nähtävyydet.
Olen Antti Nurmi ja työni on toisten turvallisuus ja hyvinvointi, vien suomalaista osaamista ympäri maailmaa sisulla ja intohimolla.
Spartan Product Oy
antti.nurmi@spartan.fi
© 2019 - Sisu Diaries